Töitä tehdään seitsemänä päivänä viikossa

Pimeys alkaa väistyä kello 5.45 paikallista aikaa. Työmiestemme mieskokki ja pelti- ja mutamökeissään asuvat naiset ovat jo ennen viittä heränneet, kipaisseet kaivolla hakemassa vesiastiallisen vettä, sytyttäneet kerosiinilapun palamaan keittiöön, ja alkaneet keitellä avotulella perheelleen päivän ensimmäiset rice’n curry-ateriat.

Aamiaisen jälkeen alkavat päivän työt. Jokaisella työryhmällä, kuudesta kahteentoista miestä, on oma kohteensa ja työskentelyrytminsä. Niihin minulla ei ole juuri mitään sanomista. Kaiken vain pitää olla valmiina 26.4., jonka jälkeen talojen tulevat haltijat maalaavat talon sisältä ja ulkoa valkeaksi. Nyt alan todella uskoa, että voimme olla juhlistamassa viiden uuden talon juhlallisia avajaisia 29.4.

Lämpötila nousee päivä päivältä korkeammaksi. Iltapäivän lämpötila puolivarjossa on jo yli 40°, paljonkohan onkaan auringonpaahteessa, jonka armoilla miehet ovat aamuvarhaisesta iltaan puoli seitsemään. Masonin kanssa olemme päässeet yhteisymmärrykseen, että pidämme ruokailu
n jälkeen, päivän kuumimpana aikana siestaa, vaikka se merkitsee mestarin tulojen pienenemistä. Työt tehdään urakalla, muuten emme koskaan saisi taloja valmiiksi. Työmiehille maksetaan päivittäin n.6 €:n palkka käteen. Lisäksi he saavat ruoan ja majoituksen. Urakoitsijalle maksan täkäläisittäin korkean kuukausipalkan, 330 €, ja bonuksen, mikäli tavoitteeseemme pääsemme aikataulumme mukaisesti ja rakentamisen laatu on hyvää.

Joka kuukauden täydenkuun aikana vietetään Poya-päivää, joka on palkallinen vapaapäivä niille harvoille, jolla on töitä. Rauma-kylässä yhteisymmärryksessä työskentelemme tuonakin päivänä. Rokulipäiviä ei tunneta. Mason omalla esimerkillään kannustaa miehet ihmeellisiin saavutuksiin. Koetapa tehdä töitä huonosti lämmitetyn saunan lämmössä, niin saat esimakua miestemme työolosuhteista. Silti kukaan ei valita. Heillä on töitä. Vain harvoilla heidän lisäkseen on.

Poikkeuksen poikkeus

Tänä vuonna suunnitelmiimme on tullut lukuisia, töitä hidastavia poikkeuksia. Ensin menetimme työaikaa alkuvaikeuksien vuoksi runsaan viikon. Käytyjen vaalien äänestykset nipsasivat viikon, kun työntekijät matkasivat omille kotikonnuilleen äänestämään. Vielä edessä on sinhaleesien ja tamilien uusivuosi, jonka viettämiseen menee viikko. Urakoitsija yrittää rauhoittaa mieltäni sanomalla: ”We must tolerate” – meidän täytyy vain sietää!

Sitä taitoa olen täällä oppimassa. Viime vuonna opin, että ellen lopeta hampaiden kiristelyä, niin minulla projektin lopulla on vain ikenet jäljellä!

Keijo Ahorinta