Kiire ja valmistumisen tuskailu oli kuin pois pyyhitty Fernandon perheen kasvoilta. Kaikki oli jo valmiina odottamassa juhlallisia avajaisia. Tämä koti oli ensimmäinen kristitylle perheelle rakennettu koti. Olimme toki aiemminkin rakentaneet koteja perheille, joissa vaimo oli kristitty ja mies joko buddhisti tai hindu. Tässä perheessä kaikki olivat kristittyjä.
Talo sijaitsee aivan viidakon reunassa. Tämä pikku kylä on ympäröity sähköaidalla pitämään elefantit loitolla asunnoista ja puutarhan herkuista. Sri Lankan norsut ovat arvaamattoman aggressiivisia. Nehän saivat laiduntaa vapaasti 30 vuotta kestäneen sisällissodan aikana ihan missä vain halusivat. Nyt niiden entiset laidunalueet on otettu tehokkaaseen riisinviljelykäyttöön. Vieläpä peltoaukeita vartioidaan öiseen aikaan tehokkailla taskulampuilla. Häätäminen suoritetaan paukkupommeilla, joiden merkitys on käynyt tehottomaksi. Norsut ymmärsivät hyvin pian, että paukkupommien teho on sama, kuin haukkuvan koiran.
Kun maantieltä laskeudutaan talolle, tuntuu kuin aika pysähtyisi. Niin rauhallinen tunnelma talolla on viidakon kainalossa.
Fernandon perheeseen kuuluu neljä lasta, nuori perhe, joilla on kolmen kuukauden ikäinen poika-vauva. Elantonsa perhe saa muurari-isän satunnaisista työmahdollisuuksista. Nyt hän teki töitä työmiestemme kanssa, kun hänen taloaan rakennettiin. Hän sai työstään palkan ja perhe sai ruoan työmies-kokiltamme.
Kristityn perheen talon avajaiset aloitettiin rukouksella. Vasta sitten tapahtuivat muut seremoniat nauhan katkaisemisineen.
Pikku apulaiseni nauhan leikkaamisessa oli jäänyt suuren kehoni peittoon.
Talon sisään astuttuamme muturilainen pastori suoritti kodin siunaamisen puhumalla ensin Sakkeuksen kertomuksen Raamatusta, ylistyslaulujen ja rukousten jälkeen pappi siunasi talon voitelemalla ovipielet öljyllä, kuten Joosefin aikana Egyptissä tehtiin, etteivät tuomion enkelit surmaisi juutalaisten lapsia.
Hartaan tilaisuuden jälkeen, sain ulkona luovuttaa pienen muistolahjan perheelle. Kaikki isällinen komenteluni oli poispyyhitty. Yllätyksekseni Fernando halasi minua kiitollisena kyyneleet silmissä.