Mutthun tamili-perhe menetti aivan sisällissodan lopulla kaksi lastaan välikohtauksessa, jossa monen perheen henki oli uhattuna. Kaikki tamiliperheet, jotka olivat sukua keskenään, asuttivat pientä hökkelikyläaluetta aivan Morawewan keskustan läheisyydessä. Shinniya (hänenkin perheelleen rakennettiin koti v. 2011), jo iäkkäämpi tamilimies oli illan jo pimentyessä yöksi mennyt katsomaan, miksi lehmät ovat niin levottomia. Olivatko norsut jälleen ryöstöretkellä hamuamassa Shinniyan puutarhan herkkuja?

Eivät olleet, vaan pian lähistöltä avattiin kivääritulitus taloja kohti. Shinniya lähti juosten taloihin sisälle, opastaen väen pois taloista matalaa joenuomaa pitkin. Shinniya haavoittui lonkkaan tässä tulituksessa, ja Mutthu menetti siinä kaksi lastaan.

Mutthun perhe saa elantonsa isän tekemistä satunnaisista töistä rakennuksilla apumiehenä. Hän teki töitä ahkerasti koko rakentamisen ajan kaikissa kohteissamme. Mestari lupasi palkata hänet myös tulevina vuosina, mikäli saamme varoja kerätyksi.

                                                                    

Mutthun talon katon rakennusaineet ja tiilikatteen lahjoitti projektillemme Sataservice Oy, siksi talon katolla lukee yrityksen nimi.

Rauhalliseen tapaansa Mutthu perheineen asetteli kaikessa rauhassa talon viimeisiä koristeita paikoilleen. Olihan vielä aikaa kaksikymmentä minuuttia hindupapin horoskoopeista katsoman kaikkein soveliaimman hetken alkuun. Mutthu oli ahkeroinut yöllä vielä Prasannan talolla, kun yritimme saada sitäkin taloa luovutuskuntoon, siinä onnistumatta. Prasannan talo luovutetaan 25.4. juhlallisin menoin.

Vaimo oli valmistanut harvinaisista luonnonkukkasista lein, jonka talon pikkupoika sovitti kaulaani.

Hinduseremoniat poikkeavat paljon buddhalaisista. Niissä on hyvin paljon symboliikkaa, jotka eivät avautuneet minulle. Sokea ”kylämunkki” Weerasinghe hoiti seremonian hienosti. Rakensimme hänelle ja näkevälle buddhisti-vaimolleen kodin tähän samaan kylään.

Tuli on elementti, jota hindut menoissaan käyttävät. Sen merkitys on moninainen.

                                 

                                

                                

Tässä seremoniassa tulella ohjattiin kulkemaan oikeaa suuntaa, ja poistamaan pahat ja vahingolliset henget, ennen kuin nauha voitiin katkaista. Öljylampun sytyttäminen on aina arvovieraan tehtävä. Talon luovuttajana sain tehdä tämän korkeasti arvostetun toimen.

Talon pikkumiehen, Kapil Raaj’n kanssa yritimme kovasti saada tylsillä saksilla nauhaa poikki. Lopulta siinä onnistuimme. Nauhasta annetaan talon väelle osa muistoksi ja avaaja saa oman osansa, kuten suuressa maailmassakin tehdään. Läheiset saavat myös oman osansa nauhasta.

Hyvän onnen toivotuksin otsaan painetaan valkoisella, keltaisella ja punaisella värillä antamaan kohteelle pitkää ikää ja turvallisia elinpäiviä.

Sisätiloissa sokea munkki vihki talon hindumenoin käyttöön. Suitsukkeet, kukkien terälehdet ja hunajasekoitteinen riisivanukas on tarkoitettu talon hyville hengille, että he jaksaisivat valvoa talon parasta.

Ulkona sain ojentaa Mutthulle pienen lahjan talon ensimmäisiä herkutteluhetkiä varten.

 Viimeiseksi tapojeni mukaisesti toivotin perheväelle Jumalan siunausta ja varjelusta heidän jokaiselle askeleelleen koko loppuelämän ajaksi.