Tänään ei soinut Maamme-laulu, eikä Suomen siniristilippu liehunut korkeimmassa salossa, kun sain luovuttaa kaksi viimeistä kotia tämän kertaista projektistamme Morawewan kaikkein köyhimmille perheille. Laulut soivat mielessäni, ja sieluni silmin kyllä näin Suomen lipun kohoavan korkeuksiin Morawewan kuumuudessa.
Se, mitä koin jälleen kerran täällä aitojen ihmisten keskuudessa on vertaansa vailla. Olen verrannut tunnetta synnyttävän äidin tuntemuksiin. Kun kaikki ponnistus, kipu ja tuska ovat ohi, ja terve lapsi on syntynyt, kaikki koettu unohtuu rakkauden täyttäessä sydämen uutta tulokasta kohtaan. Näin koin minäkin tänään jälleen kerran.
Olen suuresti ilahtunut - Mata Hari Satutui että raumalaisten varoin olemme saaneet toimia täällä kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa.
Tahdon kiittää ihan jokaista lahjoittajaa, kannustajaa ja esirukoilijaa, että saimme jälleen kerran työmme päätökseen täällä. Ilman tukeanne mitään ei olisi tapahtunut!
Kiitos Mendisin, Fernandon, Mutthun, Kirubakaran ja Prasannan perheen puolesta! He toivottavat uskontonsa mukaan Budu Saranai - olkoon Buddhan opit mukanasi. Minä uskoni mukaan haluan toivottaa näille perheille ja kaikille teille Jumalan siunausta ja rauhaa.
Kirubakaran talon juhlalliset avajaiset 25.4. klo 9.38 (horoskoopin mukaan).
Prasannan talon juhlalliset avajaiset 25.4. klo 11.15.